Vein Pyryn vähäksi aikaa sisälle, jotta toinen kissa pääsee poistumaan paikalta. Onneksi se osasi tulla taitavasti myös alas puusta, eikä jäänyt sinne jumiin päiväkausiksi.
lauantai 28. tammikuuta 2017
Kissajahti
Talomme edellisellä omistajalla ei ollut eläimiä, joten naapurimme vapaana kulkeva kissa oli tottunut pitämään piha-aluettamme reviirinään. Niinpä Pyry pääsi toteuttamaan uuden reviirinsä puhdistustoimia usein. Tuolla se tunkeilija lymyää kuvassa kuusen alla ja Pyrykin on jo vainunnut sen.
Pyry ei halunnut tehdä tuttavuutta seudun alkuasukkaisiin, vaan pyrki ajamaan ne aina pois.
Naapurin kissa ei halunnut jäädä tappelemaan, mutta se kiipesi usein mieluummin puuhun, kuin juoksi karkuun.
Pyry halusi tietysi jäädä puun alle odottamaan.
Vein Pyryn vähäksi aikaa sisälle, jotta toinen kissa pääsee poistumaan paikalta. Onneksi se osasi tulla taitavasti myös alas puusta, eikä jäänyt sinne jumiin päiväkausiksi.
Ulos palattuamme Pyry meni heti tarkistamaan vieläkö naapurin kissa killuu puussa. Onneksi se oli jo mennyt menojaan.
Vein Pyryn vähäksi aikaa sisälle, jotta toinen kissa pääsee poistumaan paikalta. Onneksi se osasi tulla taitavasti myös alas puusta, eikä jäänyt sinne jumiin päiväkausiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pyry 2009 - 25.9.2020
Rakas kissamme Pyry nukkui pois Keski-Suomen eläinklinikalla 25.9.2020. Tätä edelsi reilun viiden viikon piina. Ensin todettiin sydänsaira...

-
Jos ulkona oli kylmää tai muuten ikävä keli ja sinne ei viitsinyt mennä, niin Pyry saattoi katsella pitkiä aikoja ikkunasta ulos. Samoin j...
-
Ensimmäinen talvemme Metsolahdessa ei ollut erityisen luminen, joten huhtikuun alun lämpimät kelit saivat jo maan paljastumaan monin paikoin...
-
Kauniin kevätpäivän kunniaksi lähdin Pyryn kanssa ulkoilemaan. Pyry sai viedä minne halusi. Ensin koluttiin omaa pihaa jonkin aikaa. Ison ki...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti