Päivä oli ollut sateinen ja vietetty enimmäkseen sisätiloissa. Illalla tuli sentään pouta, vaikka pilvistä ja märkää oli edelleen. Lähdin Pyryn kanssa ulos klo 23 paikkeilla.
Usva leijaili läheisen metsittyvän pellon päällä ja hämärsi Pönttövuoren. Puista tipahteli edelleen vettä, vaikka varsinaista sadetta ei enää ollutkaan. Tunnelma oli hämyinen ja ilma hyvin kostean ja paksun tuntuinen. Lämpötila ei ollut kai kovin korkea, mutta kosteus sai sen tuntumaan lämpimämmältä.
Pyry suuntasi aluksi etelään ja eteni pitkän sisällä tylsistymisen jälkeen rivakasti. Niin rivakasti, että kamerakaan ei pysynyt kunnolla perässä.
Sitten vastaan tuli joitakin jänniä tuoksuja ja piti vaihtaa tien toiselle puolelle.
Siinä menikin sitten tovi kukkia tutkiessa. Yhtäkkiä suunta muuttui päinvastaiseksi ja kohta oltiinkin takaisin kotipihassa. Mutta eihän tämän näin pian pitänyt päättyä! Pyry taisi todeta saman ja lähtikin heti uudelle lenkille.
Tällä kertaa käännyttiin pihatieltä pohjoiseen ja sitten länteen junaradan vieressä kulkevalle polulle.
Pyry veti minua perässään varmoin askelin jo tutuksi tullutta polkua pitkin. Matkasimme nyt kohti pönttövuorta. Polun ympärillä kasvoi paljon pieniä puita, joiden lehdet olivat sateesta märkiä. Minulla kastui vaatteet noihin puihin törmäilystä, mutta Pyry ei antanut moisten pikkuasioiden hidastaa vauhtia.
Polun lopussa noustaan jyrkähkö mäki ylös vanhalle tielle. Pyryllä oli tässäkin yllättävän kova vauhti päällä. Kosteassa hiostavassa ilmassa tuli ihan hiki Pyryn perässä könytessä.
Käännyimme vasemmalle, eli suurin piirtein etelän suuntaan. Tämä vanha tie on itseasiassa jatketta samalle tielle, jonka varrella oma talomme on. Se tekee noin puolen kilometrin pituisen levinnyttä U-kirjainta muistuttavan mutkan talomme kohdalta siihen paikkaan, mistä tulimme polulta takaisin tielle.
Pyry ulkoiluttikin minut tietä pitkin takaisin kotiin. Välillä toki pysähdyttiin haistelemaan ja kuulostelemaan metsän tuoksuja ja ääniä.
Retken jälkeen ajattelin tuulettaa yläkerrassa ennen nukkuuman menoa. Pyry oli tietysti haukkana paikalla ja ponkaisi avoimen ikkunan karmille istumaan ennen kuin ehdin edes huomata sitä. Hieman säikähdin...
Kovasti tuntui oma kotipiha kiinnostavan korkeuksista katseltuna. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Pyry onnistui avoimesta ikkunasta kurkistelemaan Metsolahden kodissamme.
Onneksi Pyryllä ei ollut taipumusta itsetuhoisuuteen, eikä loikkaaminen ikkunasta noin kuuden metrin korkeudesta houkutellut liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti