sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Kuutamolla
Sellaisia päiviä ei juurikaan ollut, ettei Pyry olisi halunnut ulos. Kaikki vuodenajat ja lähes kaikki kelit kelpasivat ulkoiluun. Sateellakin Pyry ulkoili, jos vain pääsi johonkin suojaan. Aurinkoiset poutapäivät ja ehkä myös kuutamoillat olivat kuitenkin niitä mieluisimpia ulkoiluaikoja.
Kissakin näkee hämärässä paremmin kuin aivan pimeässä, joten ehkä kuun valossa oli siksi niin mukavaa tarkkailla maailmaa. Sen verran oli kuitenkin hämärää, että tuntui turvalliselta.
lauantai 19. maaliskuuta 2016
Kyttäilyä
Kissa on utelias eläin. Niin oli myös Pyry. Varsinkin kaikki mikä liikkui oli hirveän kiinnostavaa. Esimerkiksi järven jäältä rantautuva hiihtäjä herätti suurta kiinnostusta.
Terassin pieni pöytä oli hyvä tarkkailupaikka, koska kaiteeksi viritelty aidanpätkä antoi hieman näkösuojaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Pyry 2009 - 25.9.2020
Rakas kissamme Pyry nukkui pois Keski-Suomen eläinklinikalla 25.9.2020. Tätä edelsi reilun viiden viikon piina. Ensin todettiin sydänsaira...
-
Pyryllä oli napatyrä, jonka kanssa se pärjäsi ihan hyvin, mutta jossakin vaiheessa näytti siltä, että se olisi suurentunut ja jonkin muun lä...
-
Pyry tykkäsi ehkä eniten kahdesta asiasta. Lepäämisestä ja ulkoilusta. Varsinkin kesäaikaan myös niistä molemmista yhdessä. Tässä Pyry on jo...
-
Pyry nautti suuresti rapsuttelusta. Usein se asettui sohvalla makaavan Pauliinan rinnalle rapsuteltavaksi. Yleensä se leipoi siinä ensin het...